Tiistaina kävi viittomaope taas opettamassa viitttomia D:lle ja perheelle. Käsittelimme syy-seuraussuhteita korttien avulla, talvisanoja ja eläimiä. D:lla meni ihan hyvin syy-seuraussuhteet ja osassa oli ongelmia. Lapset joilla on kielellisiä ongelmia, on yleensä vaikeaa hahmottaa juuri noita syy-seuraussuhteita, joten harjoittelemme myöhemmin lisää. Talvisanoista D tiesikin jo osan ja osa oli uutta ja eläinten viittominen meni helposti, koska ne ovat D:n suuri kiinnostuksen kohde. Kerroin viittomaopelle, että D haluaa yleensä saunassa leikkiä "arvoitusta" ja se tarkoittaa eläinten viittomista. Opettaja sanoi, että koska saunassa ollaan niin lähekkäin, ihmiset avautuvat herkemmin (koskee myös miesten sauna-iltoja) ja siksi juuri siellä viittominen voi tuntua lapsesta kaikkein helpoimmalta.

Viikonloppuna on luvassa valokuvien ottoa D:n tekemisistä ja seuraavalla viittomatunnilla käsittelemme syy-seuraussuhteita kuvien avulla. Siinä katsotaan muistaako D mitä hän teki lauantaina sekä sununtaina aamulla, päivällä ja illalla. Lisäksi opettelemme viittomaan numeroita. Viitova ihminen laskee numerot eri tavalla sormia käyttäen kuin muut. Koulua varten tuo on tärkeä juttu. D tietää jo miten osa numeroista lasketaan, mutta ongelma on ettemme me vanhemmat tiedä "sormiviittomajärjestystä". Se saa lapsen hermostumaan, koska hän näkee asiat niin, että me emme laske oikein.

Kuvakommunikaatiokansion käyttö on D:lla heikentynyt. Puheterapeutti ajatteli, että se johtuu juuri siitä, että koska puhetta on alkanut tulla enemmän niin lapsi kokee, ettei tarvitse kansiota enää niin paljon. Yksi ongelma on, että D haluaa tarhassa olla samanlainen kuin muut. Hän ei halua olla erilainen. Pidän D:n kuitenkin maan pinnalla ajatuksineen kertomalla, että erilaisuus on hyväksi. Enkä anna periksi kotona kansion käytössä. Sitä käytetään, koska sitä tarvitaan. Olenkin ottanut tavaksi että lapsen kiukusta huolimatta, hän joutuu etsimään kansiosta joka päivä ainakin viisi lausetta. Ne lauseet voivat olla satukirjasta, ne voivat olla keksittyjä tai ne voivat liittyä arkeen. Tarkoituksena on, että D käyttää aktiivisesti kansion eri osa-alueita. Hyvä on kuitenkin huomata, että jos D ei jotain sanaa tiedä, hän käy äkkiä juuri silloin hakemassa kansion, josta voi tuntemattoman sanan osoittaa eli kansio on kuitenkin hänelle turvaa tuova asia.

Tällä viikolla tuli tv:stä ohjelma perheestä jolla oli tytär, joka sairasti jonkinlaista lihassurkastumatautia. Perheen tytär oli kuin mikä muukin pieni tyttö, joka piti keijuista ja hevosista. Perheen äiti toi ohjelmassa esille sen, että oikeiden tukien hakemista varten pitäisi tehdä ohjekirja. Olen samaa mieltä ja varmasti samaa mieltä ovat kaikki, jotka tukien hakujen ja selvittelyiden kanssa ovat olleet tekemisissä. Olisihan se ihan mahtavaa, jos joskus tulisi se päivä että joku sairaala, vammaispalvelu ja KELA tekisivät yhteisprojektina opaskirjan koskien kaikkia vammaisia niin että vanhemmat tietäisivät mitä haetaan, mistä haetaan, koska haetaan, mitä tukia voi hakea ja mitä ei ja mitä papereita tarvitaan yms. Kyllä helpottaisi! Totuus taitaa kuitenkin olla niin, että tuollainen maksaisi liikaa, vaikkakin se vähentäisi äitien ja isien puhelinliikennettä sairaaloihin, Kelaan ja vammaispalveluun merkittävästi.

Eilen pikku-ukot olivat tarhasta kotona ja rakentelivat pihalle lumikönttiukkoja, etanoita ja käärmeitä sekä laskivat mäkeä niin kauan että tuli kylmä ja piti päästä sisälle lämmittelemään. Tänään pojat menivät tarhaan ja kuulemma kun sieltä pääsevät, alkavat rakentaa lumilinnaa. D ilmoittikin jo, että "se on äiti kovaa työtä kun toinen kaivaa ja toinen rakentaa". Tosi on! :)

Aurinkoista loppuviikkoa, xoxo!