Viikonloppuna haravoitiin lehtiä ihan urakalla molempina päivinä ja mies kiipesi katolle tyhjentämään rännit neulasista ja lehdistä. Pikkuapureina toimivat D ja W. Kaapokissakin oli ulkona kiinni narussaan lipputangossa, mistä oli hyvä ihmetellä perheen touhuja. Vielä kolmannenkin kerran joudumme luultavasti haravahommiin, koska koivuissa on edelleen lehtiä.

Vanhat kottikärryt palvelivat hommissa uskollisesti jälleen kerran.

IMG_2447%20%28Medium%29-normal.jpg

Muitakin hommia riitti. Kaupassakäyntiä, grillausta, saunanlämmitystä, verhojen silitystä ja ripustamista, siivousta ja pyykinpesua, lapsien nukuttamista, ulkovalojen ja kynttilöiden sytyttämistä. Ehdimme syntymäpäivillekin, kun miehen siskon nuorimmainen poika täytti vuosia.

Kaikessa työssä on parasta se, että ikkunat saivat uuden ilmeen verhoista, jääkaappi on täytetty, kämppä on siisti ja on puhtaita vaatteita, sai nauttia ihanaa grilliruokaa, iltaisin on tunnelmaa ulkona ja sai ottaa kunnon löylyt saunassa. Lapset olivat väsyneitä ulkona pomppimisesta ja piha on talvikunnossa.

Olen tyytyväinen. Ansaitusti katsoimme miehen kanssa eilen Sons of anarchyn jakson saunan ja lasten nukuttamisen jälkeen. <3

Tänään tulee D:lle viittomaope ja päästään taas opiskelemaan uusia viittomia ja kertaamaan vanhoja. :) Ihanaa pitkästä aikaa taas nähdä opettajaa. Edellinen tapaaminen onkin ollut viimeksi kuukausia sitten. Jälleennäkemisen kunniaksi leivon pehmeitä pullia. :)

Tässä hieman syystunnelmaa. Pihavaloja ja kynttilälyhtyjä, jotka kyllä tuottaa paljon iloa ja hyvää mieltä. :)

IMG_2468%20%28Medium%29-normal.jpg

Vanhasta köynnöstuesta sai tuunattua valokuusen:

IMG_2462%20%28Medium%29-normal.jpg

Vanhoista tiilistäkin on hyötyä lyhtyjen alla.. :)

IMG_2467%20%28Medium%29-normal.jpg

IMG_2464%20%28Medium%29-normal.jpg

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, xoxo!