Pääsiäinen on takanapäin. Ruuat onnistuivat ja pienille pojille kävi kukko munimassa heidän hattuihinsa. Isommat lapset saivat pääsiäismunat myös, mutta kukko ei enää hattuun käynyt munimassa. Keitin pääsiäissunnuntaina munia, joista tuli vaaleanpunaisia, sinisiä ja keltaisia eli oikein söpöjä. :)

Tilailimme miehen kanssa koko perheelle netistä vaatteita ja minä tilasin itselleni kaksi ah niin ihanaa vaaleanpunaista mekkoa, joista ensimmäinen on kukallinen ja toinen yksivärinen. Lisäksi tilasin ihanan turkoosin röyhelötopin ja mustan uimapuvun hameella. Alan olemaan yhä enemmän ja enemmän girlie girl. :) Tällä hetkellä rakastan vaaleanpunaista väriä ja tyttömäisiä, hempeitä, röyhelöisiä ja romanttisia vaatteita. En malttaisi millään odottaa tilauksen saapumista ja toivon että vaatteet saapuvat parin päivän sisällä!

Lapset ovat tällä viikolla saaneet olla kotona tarhasta paitsi tiistaina, kun D:lla oli puheterapia. He käsittelivät viimeksi tilasuhteisiin liittyviä käsitteitä. Viittomakielessä D on myös opiskellut tilasuhteita, joten opetukset kulkevat kivasti käsi kädessä. Vammaispalvelu tulee kotiin pian tekemään palvelusuunnitelmaa, joka tulee helpottamaan asioiden hoitoa huomattavasti. Mietin yksi päivä kuinka paljon D on saanut tuohon ikään mennessä jo lääkärienlausuntoja, terapialausuntoja ja vaikka mitä.. Massiivinen paperipino pojalla jo on ja lisää tulee. Koko lapsuus on mennyt sairastelussa ja kyllä se tuntuu pistona tämän äidin sydämessä.

Tänään ihana D:n kummi ja rakas ystäväni soitteli ja tapaamme heti, kun hänen tyttärensä on tervehtynyt. Tuntuu että jatkuvasti on joku kipeä. Meidän perheessä tytärpuoli on tänään kipeänä ja minä olen edelleen kuumeessa. Ystävieni lapset ovat kipeitä myös. Toivottavasti sulava lumi vie mennessään kaikki pöpöt ja arki helpottuu perheissä.

Meillä ei ole enää pitkä aika, että lähdemme reissuun ihanaan tropiikkiin ja tarvitsen vielä hatun. Lapsilla ja miehellä alkaa olla matkavaatteet myös kasassa. Matka-apteekki pitää koota kasaan ja nyt pitää aloittaa maitohappojen popsiminen. Ihanaa päästä lämpöön!