Se on syksy nyt. Lintuauroja lentää talomme yli jatkuvasti ja puiden lehdet ovat alkaneet kellastumaan ja varisemaan maahan. Kylmäkin on ulkona ja pitää pikkuhiljaa alkaa kaivamaan pipoja, hanskoja ja paksumpia ulkovaatteita ulos kätköistä. Kukkasipulit on kuitenkin jo istutettu. Keväällä pitäisi maasta nousta kukkimaan punaisia, keltaisia ja kelta-punaisia tulppaaneja ja keltaisia narsisseja! :) Marjapensaat on siirretty ja etupihan marja-aronia aitaa on korjattu uusilla taimilla. Pari vuotta sitten joutui marja-aronia-aidan vetämään täysin matalaksi moottorisahalla ja osa pensaista otti itseensä ja kuoli tuosta operaatiosta. Toivottavasti uudet taimet pysyvät hengissä. Plantagenin myyjä kertoi, että taimilla on vuoden takuu, koska kuolevat niin herkästi. Luontoäiti oli nyt meidän puolella ja antoi juuri silloin vettä kun sitä tarvittiin uusille istutuksille. :)

D:lla alkoi osastojakso maanantaina Helsingissä ja miehen kanssa veimme hänet sinne. Tarkoituksena on miettiä koulujuttuja ja ottaa kanta jatkoihin. Toivon, että D:n uniongelmaan saadaan apua, koska pojan väsymys vaikuttaa kaikkeen tekemiseen, oppimiseen ja käytökseen. Poika on kuin jatkuvasti räjähtelevä ruutitynnyri väsyneenä ja hyvin nukkuneena kuin pieni kiltti enkeli, joka iloitsee kaikesta.

D tuli myöhemmin taksilla kotiin sairaalasta taksin mukana. Käytän joka vuosi samaa taksikuskia ja oli onni, että sain tänäkin vuonna tilattua saman kuljettajan. Hän tietää ongelmat, paikat ja ajat. Suosittelen muillekin samaa käytäntöä.

D otti raskaasti osastolle menon ja haluaisi aamuisin jäädä kotiin ja laskee päiviä, koska on viikonloppu.. Viihtyy kuulemma osastolla, mutta haluaisi silti jäädä kotiin. Olen jo ilmoittanut pojalle, että valitettavasti joudumme ensi viikolla ja sitä seuraavallakin viikolla menemään Helsinkiin sairaalaan, mutta eri paikkaan. D:lla jatkuu allergiatutkimukset silloin, mutta sitten helpottaa tuo sairaalaravaus.

D asioita on joutunut hoitamaan urakalla. On ollut Kelaan soittelua (ja onneksi niin). Nyt Kelasta kerrottiin mitä pitää täyttää ja mitä liitteitä tarvitaan. Lähettävät kotiin paperit ja saan koko hakemuspaketin yhteen kirjeeseen ilman bumerangeja. Ihanaa! Myös tarhaan, puheterapeuttiin ja vammaispalveluun olen ollut yhteydessä. Vammaispalveluun menee uusi hakemus viittomaopetuksesta ja täällä vammaispalvelulta saa lasta koskevissa asioissa apua ja tukea. He pyrkivät auttamaan myös siinä, että lapsi saa tarpeeksi lisätukitoimia esim. tarhaan. Näissä "erityislapsen" asioidenhoidoissa pelaa kysyvä ei tieltä eksy-fraasi ja täysi rehellisyys sekä avoimuus. Siinä säästyy turhalta paperinpyöritykseltä ja hermojen menetykseltä. Asiantuntijat osaavat myös antaa kullanarvoisia vinkkejä tulevaisuutta silmälläpitäen, joten pitää osata kuunnella ja imeä tieto, kun niitä vinkkejä jaetaan.

Jauhan nyt tästä asiasta edelleen, koska olen taas kuullut eräiltä vanhemmilta miten heitä on sukulaiset neuvoneet+arvostelleet heidän erityislapsestaan. Erityislapsen asioissa ja hoidossa kannattaa jättää muiden "vieraiden" ihmisten kommentit omaan arvoonsa. Heidän kommenttinsa perustuvat ainoastaan mutu-tietoon ja tyhmyyteen sekä tietämättömyyteen. Näitä "vieraita" neuvojia kyllä taipaleella riittää, joten pitää opetella se, ettei yksinkertaisesti välitä. Sen taidon oppii kyllä ja senkin oppii, että nauraa sisäisesti. :) On itsestäänselvä asia, että vain ne joilla on itsellään erityislapsi/lapsia, tietää mikä on lapselle parhaaksi ja miten erityislapsen kanssa toimitaan ja miten ei. Asiantuntijat ovat apuna, sillä he tietävät miten neuvotaan ja autetaan, sillä he kohtaavat erityislapsia työssään jatkuvasti. Pitää muistaa, ettei laivoja ole tarkoitettu satamaan vaan merelle, jossa suuret ja pienet aallot hakkaa laivaa ja harvoin on merellä tyyntä. Vahvat laivat kestää kaikki tyrskyt ja silloin ei pienet aallot edes tunnu missään! Voimia siis kaikille erityislasten vanhemmille taas kerran! <3

Tänään on herra W:n nimipäivä ja vietämme sitä saksalaisen kalenterin mukaisesti, koska nimeä ei ole suomalaisessa nimipäiväkalenterissa. Herra sai Angry birds karkkeja ja lomapäivän tarhasta. Saa vauvailla kotona koko päivän ja rentoutua. Eilen leivoin ihanaa mustikkapiirakkaa ja juhlan kunniaksi söimme sitä aamupäivällä ennen päiväuniaikaa. :)

W ja D elävät supersankarivaihetta molemmat ja koska aina pitää olla joku supersankaripaita päällä niin oli pakko ostaa erilaisia paitoja. Molemmat saivat hämähäkkimiespaidat, W sai muumipaidan (ei ihan supersankari) ja D sai Star Wars paidan. Isi osti W:lle kengät ja nyt poika kehuu smurffiäänellä joka paikassa: isi osti uudet kengät.. :D Herra W tykkää myös pantteri/tiikeri/leijonapaidoista, mutta en netistä löytänyt sopivaa kokoa. Ehkä kokoja tulee pian lisää.

Rakas Kaapo kakara on löytänyt itsestään sisäisen terminaattorin. Nyt joudun kouluttamaan ipanaa ihan urakalla, ettei se hyökkää jalkaan kiinni, roiku verhoissa, kaada kukkia tai pure käsiä. Kaapo kakara on ihan hassu kissa. Se näyttää istuessaan jänikseltä (isot jalat ja tassut) ja se pitää seuraa kuin koira! Ihan mahtavaa, että tuo kakara on niin monipuolinen! Mikään lässytilää se ei todellakaan ole luonteeltaan, vaan kunnon temperamentti sillä on (suuri tiikeri pienessä paketissa siis). Kaapo kakara tuli eilen illalla seuraamaan lasten kylpyhetkeä ja sen teki kovasti mieli hypätä vaahdon sekaan, mutta ehkä se uskaltautuu ensi kerralla.. :)

Illalla meillä on sauna ja leffa eli ihan parhautta! <3

Aurinkoista päivää, xoxo! :)