Aloitin eilen projektin nimeltään pipo, josta on alkanut muodostumaan kärsivällisyystesti. Olen nimittäin joutunut purkamaan työni alkutekijöihin jo vaikka kuinka monta kertaa. Syynä tähän on ollut kissan leikkiminen langoilla, jolloin koko työ on mennyt mullinmallin tai itse olen seonnut laskuissa ja työ on lähtenyt menemään pieleen tai puikot ovat pieninä ja liukkaina tippuneet pois silmukoista, jolloin ne ovat karanneet ja eikun taas koko homma alusta. Puuduttavaa! Aloitin tänään taas uudelleen koko työn. Ehkä saan pipon valmiiksi- sitten joskus..

Eilen tapahtui muutakin..

Keittiössämme tapahtui pikkuremppa ja nyt keittiössämme loistaa lattiana laminaatti, joka on ihan kiva ja kodikas verrattuna edelliseen muovimattoon. :)

Tilasin suitsukkeita ja tuoksuöljyjä suitsukekaupasta nettitilauksena, koska tuoksuvarastostamme uupuu huumaava kaneli ja myös ihanan raikas sitruunaruoho-tuoksu on lopussa. Thaimaan tuliaisina toimme kivan satsin erilaisia tuoksuja tänä vuonna, mutta kanelin tuoksu jäi harmikseni uupumaan ja minähän rakastan kanelin tuoksua, joten sitä oli ihan pakko saada. Pian tuoksut tulevat ja saan taas nauttia niin tutusta ja rakkasta kanelintuoksusta! <3

Mies ajoi nurmikon ruohonleikkuukoneella ja kone sanoi poks sen jälkeen, kun takapihan nurmikko saatiin ajettua. Etupiha on leikkaamatta ja se joudutaan vielä leikkaamaan, kunhan saadaan ruohonleikkuukone taas toimintakuntoon. Takapihamme on täynnä käpyjä ja veikkaankin että niillä on jotain tekemistä ruohonleikkuukoneen rikkoontumisen kanssa.

Illemmalla leivoin mehevän maustekakun ja sen jälkeen alkoi pelastusoperaatio Kaapo.. Kissaipanamme oli saanut tungettua itsensä sohvan sisään (jostain) ja ulos sohvasta ei ipana sitten päässytkään omin neuvoin. Jouduttiin maanittelemaan terminaattoria herkuilla, leluilla ja ei mitään. Kissa oli ja pysyi uudessa piilossaan. Ei tuossa tilanteessa voinut kuin nauraa! Lopulta jouduin rikkomaan sohvaa istuintyynyjen takaa ja rapistelemaan paperia lattialla. Sitten viimein Kaapo tuli omaehtoisesti ulos sohvasta. Oppiko kissa tästä mitään? Ei. Tuohan oli hauska leikki ja herkkujakin sai samalla, joten pian oli ipana taas tunkemassa itseään sohvan sisään. Nyt sohvan aukossa on tyyny esteenä sohvan korjaamiseen asti. 

Pikku W on kipeä ja molemmat lapset saavat olla pois tarhasta. Huomenna D menee Helsinkiin jälleen sairaalaan ja viemme hänet sinne miehen kanssa. Pitää toivoa, että tällä kertaa pääsemme nopeammin kotiin kuin viimekerralla! Tuon jälkeen on ensi viikolla lääkäri ja sitten pitäisi toistaiseksi olla hetken tauko pojan sairaala-asioissa. Ihanaa!

Nyt neulomaan pipoa!