Viikko mennyt nopeasti! Ollaan leivottu gluteenittomia amerikanmuffinsseja, jumpattu, tilattu iki-ihana mekko ja samalla tienattu lentopisteitä, siivottu ja pyykätty sekä saunottu.

Pikku-ukot ovat saaneet askarrella pääsiäisjuttuja ja piirtää urakalla. Hienoja taideteoksia ovat saaneet aikaan.

D:lla oli viime viikolla kaksi puheterapiakertaa ja tällä viikolla yksi. Ylpeänä kertoi, kuinka oli saanut tosi upean hevostarran puheterapeutilta. On opetellut S-kirjainta ja numeroita. :)

W kärsii hammassärystä ja ensi viikolla mennään molemmat hammaslääkäriin. Minulla on tarkastus ja hampaiden puhdistus ja W hammaskivun syy täytyy selvittää. Yhden aftan löysin pienen suusta, joka voi olla syy kipuun, mutta voi siellä olla muutakin. Ensi viikolla selviää. :)

Eilen D kertoi, että huomenna sen tarharyhmä menee retkelle metsään ja niin me pakkasimme riisikakkuja, gluteenittomia piparkakkuja, viinirypäleitä ja pillimehua. Poika meni innosta puhkuen nukkumaan.

Tänään tarhan jälkeen D kertoi, että ei ollutkaan päässyt retkelle. Poika oli kuullut että naapuriryhmä menee retkelle ja luullut että sekin pääsee. Eväät poika nautti lopulta kotona keittiössä, meni se niinkin. Lupasin, että pääsee kyllä retkelle viikonloppuna ja se ilahdutti. Tämä on hyvä malliesimerkki kielenkehityksen erityisvaikeudesta. Poika poimii vaan sanat, jotka ymmärtää. Väärinkäsityksiltä ei aina voi välttyä, mutta "harmia" voi yrittää tasoittaa.

Tänään taas saunotaan ja ensi viikolla juhlitaan synttäreitäni käpykakun kera! :)