Nyt onkin pitkä aika kulunut edellisestä kirjoituksesta ja kesä on mennyt hurjaa vauhtia kohti loppuaan. 

Lasten kanssa olen käynyt mm. uimassa, vaeltamassa metsässä, Danielin kummin tyttären 2-vuotissyntymäpäivillä ja mustikassa. Lasten isi ehdotti pari viikkoa sitten Korkeasaareen menoa sateisena päivänä ja reissu oli menestys, koska kaikki suuret kissaeläimet olivat ulkona. Lähdimme myös sienimetsään, mutta saalista ei tullut, koska pienellä herralla oli vaikeuksia kulkea oksien täytteisessä metsässä ja isi joutui kantamaan pientä ja sen seurauksena pienen herran kumisaapas oli tipahtanut ja hukkunut metsään. Kumisaapas löytyi toisena päivänä ja se oli ihme, koska saapas oli musta-vihreä ja niin oli maastokin.. 

Keittiömme on jälleen remontin alaisena. Keittiökaapit ovat valmiit ja vielä pitää laittaa laminaattilattia ja maalata seinät. Viime viikolla sain hiottua keittiön paneelit ja ensi viikolla on jatkettava hommia. Tänään vaihdetaan loput sisäovet. Osan joutui vaihtamaan, koska olivat väärän kokoisia. Talon ulkokatto on maalattu mustaksi sekä sokkelin reunat. Pihalla riittää hommaa myös. Olisi kitkemistä, kivetyksen laittamista ja paljon muuta.

Pienet herrat ovat olleet nyt viikon kotona lomailemassa tarhasta, koska siellä on ollut kokouksia. En halunnut, että lapset joutuvat toiseen tarhaan jo siksi, että isommalla on vaikeuksia sairautensa vuoksi sopeutua joukkoon. Pidin lapset hoidossa kotona ja lasten stressi oli sillä vältetty. Pienempikin on vasta 2-vuotias, joten tein hyvän päätöksen. 

Ensi viikon jälkeen isompi herra lähtee osastojaksolle moneksi viikoksi HYKS:iin ja siinä välissä leikataan pienempi herra. Perheellä on haasteelliset viikot edessä ja miehen kanssa sovittiin, että minä jään sairaalaan kun pieni leikataan. Tiedän, että selviämme tästä, mutta kerään nyt positiivista energiaa itseeni ihmisistä, luonnosta, auringosta ja musiikista, jotta jaksan olla pienten lasteni tukena täysin. 

Kitaraani kiinnitän huomenna uudet kielet, koska soittaminen on turvasatama ja suuri lohtu. Minulle soittaminen on keino saada elämää liikuttavat ja suuret asiat sisältäni ulos kauniiksi musiikiksi. Kitarani on ystäväni, joka pyytää minua avaamaan kotelon ja aloittamaan soittamisen. Jännä juttu että soitin kutsuu luokseen, mutta niin vain on. Mielestäni se kertoo suuresta ystävyydestä, joka kestää loppuelämän. Aikaisempi kitarani ei puhutellut minua samalla tavalla kuin tämä joka minulla nyt on jo ollut vuosia. Muistan kuinka pitelin ensimmäistä kertaa nykyistä kitaraani ja aloitin soittamaan säveliä, jotka menivät heti suoraan sieluuni asti. Hinnalla ei tuossa vaiheessa ole merkitystä vaan merkitys oli sillä, että joku suuri ihminen oli käsin tehnyt sen juuri minulle suurella rakkaudella. 

14. päivä alkaa lapsipuolillani koulu ja sitä ennen pitää tytärpuoli käyttää optikolla, jotta uudet lasit saa ennen kuin koulu on alkanut. Poikapuolelle ostetaan uusi reppu ja molemmille vaatteita ja kenkiä sekä koulutarvikkeita. Lapsista kesä on mennyt aivan liian nopeasti- niin minustakin! Minua harmittaa, että melkein kaikki kesän kukat ovat jo kukkineet. Suomen kesä on valitettavan lyhyt. Kirsikkapuu teki kuitenkin tänä vuonna suuren sadon, mansikoita ja viinimarjojakin sekä karviaisiakin tuli kivasti. Vadelmia ei tullut hirveästi, mutta metsästä sai kerättyä niitä tarpeeksi. Syksyä varten omenapuut notkuvat omenoista. Se on mukavaa, koska viime vuonna omenapuut eivät tuottaneet kuin pari hassua hedelmää.

Nyt keräämään sitä energiaa!