Olemme tänään olleet kuusi vuotta naimisissa mieheni kanssa eli sokerihääpäivää vietellään! Pihlaja kukkii niinkuin hääpäivänämme ja aurinko paistoi samalla tavalla kuin kuusi vuotta sitten, ihanaa! Niin sitä vaan on rakkautta riittänyt ja ollaan puhallettu yhteen hiileen. Tietenkin välillä on ollut vaikeampaa ja sitten taas helpompaa, mutta niin elämän kuuluu mennäkin. Häämme olivat kuitenkin aivan ihanat kuusi vuotta sitten ja pian uusimme valat palmurannalla. Mikäs sen ihanampaa kuin mennä kaksi kertaa saman ihmisen kanssa naimisiin!

Aloitimme juhlinnan jo toissapäivänä, kun menimme yhdessä katsomaan molempien rakastamaa thainyrkkeilyä. Näimme paljon yhteisiä ystäviä, joita ei ole ehtinyt vähään aikaan tavata kiireiden vuoksi. Hauskaa oli koko illan ja kun pääsimme kotiin, oli vatsalihakset aivan kipeinä nauramisesta!

Eilen ostin kaikenlaisia herkkuja: mansikoita, valkosuklaata.. ja tein hyvää ruokaa. Sen jälkeen oli leffa. :-)

Tänään syömme hyvän päivällisen, maistelemme kakkua (sokerihääpäivän kunniaksi) ja tietysti nautimme toisistamme! Mikään eikä kukaan pysty pilaamaan tätä ihanaa rakkaudentäyteistä päivää!

"Kaksi karkkia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat oikein tiukasti toisissaan kiinni."  -Tove Jansson-