Meillä on nyt takana onnistunut Lapin reissu, joulupukin tapaaminen useaan otteeseen, pikku W:n joulujuhlat ja tulossa on D joulujuhlat.

Lauantaina 29.11 sai 500 ensimmäistä lasta Mikrokulmassa yllätyspussin ja lasten oli mahdollista tavata Joulupukki. Minä ja pienet ukot kiidimme taksilla sinne heti aamusta ja pojat ehtivät saada yllätyspussit. Sisältönä oli pari karkkia, Schleich tarroja ja pieni ahma, aurinkolasit ja ilmapallo. :) Lisäksi pojat tapasivat tietysti iki-ihanan Joulupukin! Tarkoituksena oli ostaa samalla reissulla myös moniväriset led-ulkovalot, mutta heillä ei ollut niitä vielä. Sitten kotiin iloisten poikien kera.

Tiistaina 2.12 oli pikku W:n joulujuhla, jossa kävi myös Joulupukki. Lapset esittivät joululauluja ja sen jälkeen söimme lasten leipomia pipareita ja joimme mehua. Juhla oli ihana joulukuusineen kaikkineen ja lapset lauloivat oikein hienosti, vaikka vähän pelottikin.

Torstaina 4.12 lähdimme illalla täältä etelästä ajamaan kohti Rovaniemeä ja saavuimme perille perjantaina aamulla. Majoituimme hotelli Scandic Rovaniemeen ja huoneet olivat siistejä, ruuat hyviä ja palvelu pelasi. Hotellia vastapäätä oli kauppakeskus ja mm. ravintoloita ja muita liikkeitä.

Kävimme Santa Parkissa perjantaina ja se sijaitsee napapiirillä. Paikka oli oikein kaunis luolineen ja valoineen. Siellä oli upeita jääveistoksia, postitoimisto, kauppoja, tonttujuna, askartelua, liukumäki, kahviloita ja tietysti sai käydä tapaamassa Joulupukkia ja siitä tapaamisesta meillä on valokuva kotona muistona (kuva pitää maksaa erikseen). Tuo tonttujuna oli elämys. Junasta näkee robottitonttujen puuhia ja liikkuvia robottieläimiä. W luuli kaikkia niitä eläviksi ja paikka oli toden totta elämys pienille ja isoillekin ihmisille.

Lauantaina kävimme Napapiirillä Joulupukin pajakylässä, joka on aivan satumainen paikka! Oli lunta, jouluvaloja, lapsille leikkipuisto, postitoimisto, kahviloita, liikkeitä, erilaisia elämyspaikkoja ja Joulupukki ym! Olisin varannut tuonne hotellin alunperin, mutta paikka oli täyteen buukattu. Pojat kävivät ajamassa moottorikelkoilla ja olivat mestareita heti sekä saivat ajokortin muistoksi. Alussa W istahti moottorikelkan päälle ja tiedusteli missä on avaimet.. Pitihän pojan päästä veljensä kera ajamaan ja se oli hurjan hauskaa. Miehelle maksoin moottorikelkkasafarin ja mies pääsi rallittelemaan vetäjän kanssa metsikköön. Mies oli aivan myyty moottorikelkkailulle, kun viimein saapui takaisin retkeltään. Minä olisin mennyt poroajelulle tai huskyajelulle, mutta turisteja oli valtavasti ja heidän vuoronsa oli varattu ennen minua. Omat ajeluni siirtyivät seuraavaan kertaan, mutta sain minä napattua hienoja kuvia upeista poroista. :) Tapasin kuitenkin Joulupukin pitkän jonotuksen jälkeen ja lapset saivat toivoa Joulupukilta mitä he toivovat lahjaksi. Ensin he tarkistivat että Joulupukki tulee jouluna, vaikka etelässä ei sataisikaan lunta. Joulupukki lupasi tulla. Pikku W ihmetteli miksi Joulupukilla on viikset ja Joulupukki kertoi, että siksi koska hän on niiiiiin vanha ukko ja vanhoilla ukoilla on viikset. Hän myös lisäsi, että hänellä on silmälasit siksi, että hän vanhana näkisi paremmin. :) D kyseli osasiko Joulupukki puhua englantia. Joulupukki kertoi varmalla äänellä, että kyllä hän osasi. Itseasiassa hän osasi puhua kaikkia maailman kieliä ja se oli pojista tosi wauuu.. W toivoi Joulupukilta Turtleseja ja "pahiksia". Joulupukki tiedusteli millaisia ihmeen pahiksia ja vastaus oli edelleen Turtleseja ja Star wars leluja. D toivoi Star Wars leluja ja lentokoneen. Sitten sanottiin hei hei ihanalle Joulupukille. Tapaamisen jälkeen W totesi, että hän kyllä aikoo muuttaa Joulupukin ja tonttujen luo, koska silloin saa joka päivä lahjoja ja joulupipareita eikä aina tarvitse pestä hampaita. :-D

Lauantai-iltana kävimme Ounasvaaralla laskemassa mäkeä laskettelurinteen vieressä ja siellä aikuiset laskivat pulkilla ja liukureilla mäkeä yhtä innoissaan kuin lapsetkin. Näkymät olivat upeat illalla täysikuun loistaessa taivaalta. :) Sieltä menimme ravintola Comicoon nauttimaan pihviateriat ja sitten hotelliin.

Sunnuntaina söimme hotellin aamupalan ja lähdimme huristelemaan takaisin kotiin. Matka oli pitkä ja väsyttävä, erityisesti lapsille, jotka eivät millään olisi jaksaneet istua autossa. Onneksi huoltoasemilta sai ostettua viihdykettä, joka lievensi hetkellisesti lasten ahdistusta. D:n lempparihuoltoasema on nyt Oulun ABC, että terkkuja sinne! :)

Matka oli kuitenkin ihana ja lumesta sai nauttia täysin rinnoin. Meille jäi valtava määrä hyviä muistoja, vaikka matka verottikin säästökukkaroani aika kivasti ja reissu oli vain viikonlopun mittainen. Jäin matkakassassani plussan puolelle eli matka tuli halvemmaksi kuin odotin. Nyt säästän taas matkatililleni, jotta se mikä on kulutettu, on palautettu. Sitten voi taas Lappihullut hurauttaa Lappiin, joka on täynnä ihanaa taikaa, mutta ensi kerralla viivymme pidempään! :)

Tällä viikolla jatkuu joulutunnelmat, nimittäin D:lla on esikoulun joulujuhla torstaina! Lisäksi on tiedossa joulukakkujen leivontaa, joulukorttien täyttöä ja D kummin tapaaminen sekä mahdollisesti myös W kummin tapaaminen! <3