Tänään olen taas ollut tosi kipeä. Kuume oli jälleen aamulla noussut korkeammaksi ja joka paikkaan kolotti. Yritin nukkua päiväuniakin muiden kanssa, mutta jälleen kerran kävi niin, että muut nukkuivat ja minä valvoin. Juuri kun olin nukahtamassa, heräsi Wilbert ja muut perässä. Eipä auttanut kuin nousta ylös.

Päivällä tein chili con carnea ja riisiä. Oli nälkä mutta ei maistunut ruokakaan kunnolla. Odotan kyllä innolla päivää, että tämä tauti menee ohi. Alkaa olla tosi väsynyt sairastamiseen ja sateeseen. Tuntuu, että kotityöt ja pihatyötkin kasaantuvat, vaikka joka päivä siivoaa. Tosin pihatöihin en nyt ole ehtinyt. Onneksi työt eivät mihinkään karkaa.

Pienet pojat ovat paremmassa kunnossa ja huomenna pääsevät viimein tarhaan leikkimään. Daniel ilahtui valtavasti kun kerroin, että pääsee näkemään kavereita heti huomenna! Kävi jopa nukkumaan kiltisti ja se on harvinaista! Wilbert on kävellyt tänään pöydän ympäri ja pieniä matkoja pitkin taloa. Lisäksi se on kiittänyt ruuasta taputtamalla ja nauranut päälle. Aivan ihania nuo pienet!

Poikapuolta eli Nicoa autoin ruotsinläksyissä ja Nico kertoi saaneensa merkinnän maanantaina unohtuneesta matikanläksystä. Kysyn joka päivä, että onhan läksyt tehty, mutta Nico oli muistanut kaikki muut läksyt - paitsi sen yhden. Se harmitti Nicoa kovasti. Hän olisi kuulemma saanut äidiltään lelun, jos ei saisi merkintöjä unohtuneista läksyistä.

Illalla oli astangajooga. Olin todella väsynyt ja kuumetta oli vielä 37.6 astetta. Vedin kunnon satsin ibuprofeiinia huiviin runsaan nestemäärän vauhdittamana ja lähdin miehen kanssa treenaamaan. Tietysti ilmoitin ohjaajalle kuumeestani ja hän antoi treeniluvan sillä ehdolla, että jätän joitain osia väliin. En jättänyt väliin kuin kaksi aurinkotervehdystä, koska hengitysrytmini meni sekaisin ja samalla liikkeet. Muuten sain tehtyä kaiken loppuun. Jess!

Astangassa menee aika kuin siivillä ja flunssasta ja pienestä takeltelusta huolimatta, oli treenin jälkeen olo aivan mahtava! Ensi viikolla uudelleen salille ja kotona pitäisi saada jauhettua liikesarjoja nyt joka päivä, mutta eipä vielä uskalla tehdä sitä flunssan takia. Annan nyt pääosin elimistön levätä, joka on viisas valinta. Pitää vaan ajatella että kyllä sitä ehtii vielä treenata..

Nyt lukemaan kirjaa ja sen jälkeen aa aa.