Perjantaina kävi nuohooja ja nyt on puhdas piippu ja tulisijat sekä öljypoltin. Ensi vuonna uudestaan. Hän vaihtoi suuttimen öljypolttimeen pyynnöstäni ja tästä edespäin nuohooja vaihtaa sen joka vuosi, jottei vaan unohdu.

Viikonloppuna lapset ovat ulkoilleet sekä olleet metsäretkellä eilen isänsä kanssa. Oli ollut kivaa ja minulle kannettiin metsän aarteita kotiin eli pieniä valkoisia kiviä lahjaksi. :) Iltaisin ollaan saunottu.

Sunnuntaiaamuna herkuttelimme pekonilla, paistetuilla munilla ja tuoreella ananaksella. Illemmalla söimme intialaista ruokaa ja lapsetkin tykkäsivät, vaikka ruuassa oli aika paljon voimakkaita mausteita.

Eilen sunnuntaina lenteli vaikka kuinka monta kurkiauraa jo talomme yli. Sisään on tullut pari muurahaista tiedusteluretkelle ja lapset löysivät pihalta pari hämähäkkiä. Kevät tulee ja se on ihanaa! Kaipaan niin vihreää nurmikkoa, lehtiä puihin, kukkia, aurinkoa, lämpimiä ilmoja ja mekkoja! En vaan pidä housuista, mutta niitä on pakko pitää päällään syksyisin ja talvisin, jottei jäädy pystyyn!

Uutisista seuraamme mieheni kanssa jatkuvasti hyökkääkö Venäjä Ukrainaan. Onneksi tiedotusvälineistä tulee jatkuvasti uutisia. Sitä toivoisi ettei sotaa tule, mutta se jää nyt nähtäväksi..

Tänään lapset ovat tarhasta kotona, koska pikku W:llä on taas silmätulehdus. Tämä on jo neljäs tulehdus tämän vuoden puolella. Ei muutakuin lääkettä silmiin. Lohdutukseksi saivat askarrella tänään pääsiäispupuja, kukon, pääsiäsimunia sekä korin ja ruohikon. Monta tuntia meni värityksiin, leikkaamisiin ja liimaamisiin. Molemmat pojat olivat tyytyväisiä lopputulokseen. :)

Tänään on suoritettu myös minun omaa hiushuoltoani ja parin viikon päästä kampaaja pääsee vääntämään hiukseni kevätkuntoon sekä samalla leikkaamaan pikku-ukkojen hiukset.

Tällä viikolla on vuorossa leivontaa syntymäpäiviäni varten, joten lapsilla tulee rattoisaa kun pääsevät maistelemaan ja auttelemaan pipareiden, kakkujen ja pullien leivonnassa. Tänään haetaan tarvikkeet ja huomenna keittiön täyttää leipojien puheensorina ja ihanat tuoksut! :)

Ihanaa viikkoa, xoxo!